You’ve got great taste.
Sign in to follow your favorite artists, save events, & more.
Sign In
About this concert
Huhtikuussa uuden albumin julkistava, Zeitgeist-satiirin suurmestari, ruotsalainen post-punk -yhtye Viagra Boys saapuu joulukuussa Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 9. joulukuuta 2025.
Viagra Boys tunnetaan intensiivisistä ja poikkeuksellisen energisistä live-esiintymisistään sekä yhteiskunnallisesti kantaa ottavista, milloin sarkastisista ja milloin ihan vain absurdeista sanoituksistaan. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät post-punk, elektroninen musiikki ja krautrock. Suomessa bändi on viimeksi esiintynyt loppuunmyydyillä keikoilla muun muassa Tavastialla 2022 ja Vanhalla Ylioppilastalolla 2023. Bändi nähtiin myös Ilosaarirockissa kesällä 2024.
Yhtye julkaisee uuden albuminsa “viagr aboys” 25. huhtikuuta 2025, josta kaksi kappaletta “Man Made of Meat” ja “Uno II”, on jo maailmalla. Uusi albumi jatkaa yhtyeen tinkimätöntä linjaa. Edellisellä levyllään Cave World (2022) bändi ruoti salaliittoteoreetikkojen hallitsemaa maailmaa, mutta nyt yhtye sukeltaa omaan sekavaan ja absurdiin todellisuuteensa. Levyn ensisinkku “Man Made of Meatissa” laulaja Sebastian Murphy irvailee äitisi OnlyFansille ja toivoo saavansa ilmaisia naisten villapaitoja LL Beanilta. Albumin edetessä Viagra Boys sukeltaa pyörteilevän post-punkin, post-apokalyptisen dubin ja kampurajalkaisen rockin pariin, pilkaten “crypto-tupakointia” ja kertoen tarinaa Poseidonin kolmikärjen varastamisesta Navy Seals -erikoisjoukoilta. Kaiken tämän keskellä bändi tarkkailee Walmartien ja kristalleilla parantajien rannattomassa meressä vellovaa maailmaa ja etsii kieroutunutta lohtua, sillä tärkeintä suuressa ja typerässä maailmassa on ymmärtää, että oman sisäisen maailmasi on oltava yhtä suuri – ja ainakin yhtä typerä.
Viagra Boysin juna Absurdistaniin ei ole pysähtymässä, sillä bändi julkisti hiljattain uransa isomman keikan Tukholman Avicii Arenalla marraskuussa. Kultsan-keikan lämmittelyksi.
Show More
Find a place to stay
Upcoming concerts from similar artists
Live Photos

View All Photos
What fans are saying

Niko
May 7th 2025
first gig i went to and it was the day before my birthday so it was basically a birthday present, i had a great experience and i would 100% go again
Glasgow, United Kingdom@Barrowland Ballroom
Easily follow your favorite artists by syncing your music
Sync Music
