Find a place to stay
Easily follow your favorite artists by syncing your music
Sync Music

Share Event
Mansesteri Biography
Tamperelainen hiphop -yhtye Mansesteri on elävä esimerkki siitä, ettei kestävä artistikehitys tarvitse aina taustalle valtavaa tukikoneistoa. Konkariräppärit Mc Mane ja Vainis, sekä heidän virallinen keikka DJ, DJ Kalu tuovat vuosi toisensa jälkeen faneilleen uutta herkuteltavaa ja tie yhdeksi maamme kirkkaimmista omakustanneartisteista on ollut lähes tauottoman nousujohteista.
2020 vuonna ilmestynyt uusin levy, ”Kulttistatus”, on yhtyeen kuudes albumi, joka on Mansesterin digitaalisen vallankumouksen ensimmäinen askel.
Mansesterin hiphop on energistä ja intohimoista musiikkia laajalla skaalalla aina huumoripitoisuudesta melankoliaan ja iskeviin rokkia, poppia ja räppiä yhdisteleviin kappaleisiin. Levyllä mukana vierailemassa on mm. Lapinpolthajat hardcore punk -bändistä tutumpi solisti Tommo, Beyond Awarenessin keulakuva Jere Tarkkanen, sekä pitkän uran suomirapin taipaleella taittanut Alamaa.
Referenssit?
– Yli 20 miljoonaa katselukertaa Youtubessa
– Yli 40 miljoonaa Spotify Striimiä
– 2019 vuonna ilmestynyt kuudes digitaalinen ”Kulttistatus” -albumi.
– Esiintyi Tapparan kultajuhlissa keskustorilla 2016, 2017, sekä 2022 -vuosina reilulle 15 000 ihmiselle
– ”Saravon Pekka” -kappaleen kultasingle (yli 2 000 000 soittoa Spotifyssä / yli 1,5 miljoonaa soittoa youtubessa) alle neljässä kuukaudessa.
– ”Maskin Alta” -albumin KULTALEVY
– ”Saravon Pekka” -kappaleen PLATINASINGLE
– ”Tampere II feat. Mikko Alatalo” -kappaleen PLATINASINGLE
– ”Prinsessoja ja putkimiehiä” -kappaleen KULTASINGLE
– ”Kirveelle Töitä” -kappaleen KULTASINGLE
– ”Kertakäyttörakkaus” -kappaleen KULTASINGLE
– ”Kuka on se oikea” -kappaleen KULTASINGLE
– Lavalla yhdessä mm. Robinin, Portion Boyssin, Elastisen, Mikael Gabrielin, Apulannan, Pojun, Güntherin, Nikke Ankaran, Anna Abreun, Petri Nygårdin, JVG:n, Teflon Brotherssin, Sannin, Choralen ja Gettomasan kanssa
– Isot festariesiintymiset:
• Kalajoen Juhannus (2011)
• Pipefest (2012 & 2016)
• Kotkan Meripäivät (2013)
• Summer Up (2014 & 2015)
• Runnirock (2015, 2016, 2019)
• Aitoon kirkastusjuhlat (2016, 2019)
• Hartwall Arena (Tubecon) (2014, 2016, 2017)
• Motopark Festival (2019, 2020, 2021, 2022)
• TaGi on POP Festival (2022)
• AkaaFest (2023)
• Pöheikön Pölläys (2024)
• Hervanta Open Air (2024)
• Bimmerparty (2024)
• Extreme Fest (2024)
– Mansesteri on ”Älä kiusaa mua” RY -yhdistuksen virallinen kummi
Keikat:
Mansesteri (myynti.mansesteri@gmail.com)
Read More2020 vuonna ilmestynyt uusin levy, ”Kulttistatus”, on yhtyeen kuudes albumi, joka on Mansesterin digitaalisen vallankumouksen ensimmäinen askel.

Hip Hop
Pop Rap
Rock Rap
Follow artist