get app
Registrieren
Anmelden
Lass dich benachrichtigen, wenn Karten in den Verkauf gehen
Alarmiere mich
Finde eine Unterkunft
Entdecke weitere Künstler, denen du folgen möchtest & synchronisiere deine Musik
Favoriten finden
Veranstaltung teilen
Kehä Biography
Kehä on vuonna 2008 Laitilassa perustettu yhtye, joka soittaa suomenkielistä poprockia. Yhtye on julkaissut kolme kokopitkää albumia ja 16 singleä.
Vuonna 2014 yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Nummelalaisen VL-Median kanssa, jonka alla se julkaisti yhden albumin. Yhtye kuitenkin päätti irtisanoa sopimuksen vuoden 2016 lopulla ja julkaisee musiikkia nykyään oman levy-yhtiönsä kautta.
Yhtye on lämmitellyt vuosien varrella muun muassa Yötä, Popedaa, Klamydiaa, Elastista ja tehnyt omia keikkoja ja kiertueita niin klubeilla, yökerhoissa kuin festivaaleilla.
Mehr lesenVuonna 2014 yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Nummelalaisen VL-Median kanssa, jonka alla se julkaisti yhden albumin. Yhtye kuitenkin päätti irtisanoa sopimuksen vuoden 2016 lopulla ja julkaisee musiikkia nykyään oman levy-yhtiönsä kautta.
Yhtye on lämmitellyt vuosien varrella muun muassa Yötä, Popedaa, Klamydiaa, Elastista ja tehnyt omia keikkoja ja kiertueita niin klubeilla, yökerhoissa kuin festivaaleilla.
Pop Rock
Künstler folgen