Bandsintown
get app
Sign Up
Log In
Sign Up
Log In

Phone icon
Get App
Artists & VenuesPromotersHelp
PrivacyTerms
Ilta Tickets, Tour Dates and Concerts
Ilta Tickets, Tour Dates and Concerts

IltaVerified

420 Followers
Never miss another Ilta concert. Get alerts about tour announcements, concert tickets, and shows near you with a free Bandsintown account.
Follow

About Ilta

20-vuotias Ilta on laulaja, jonka upea ääni ja kupliva persoona hurmaavat hetkessä. Vuosi 2015 oli nuorelle laulajalupaukselle maaginen. Koko elämänsä laulajan urasta haaveilleen Iltan unelmat saivat yhtäkkiä tuulta alleen, kun Jyväskylän Konservatoriolla aiemmin Iltan kanssa opiskellut manageri otti yhteyttä. Keväällä 2015 Ilta teki sopimuksen Fullsteam Managementin kanssa. Samana vuonna hän pääsi fiittaamaan Cheekin Sillat-kappaleelle, ja on kiertänyt siitä saakka mukana Cheekin Alpha Omega -kiertueella ja myöhemmin Profeettojen kiertueella taustalaulajana. Vuoden 2016 alussa Ilta aloitti yhteistyön Warner Musicin kanssa ja julkaisi Spotifyssa kaksi Adele-coveria. Lisäksi Iltan ääntä kuullaan Bang for the Buckin Spagettii-kappaleessa. Ilta on työstänyt ahkerasti omaa musiikkiaan parin vuoden ajan ja julkaisi heinäkuussa 2017 ensimmäisen oman singlensä Koukkuun. Jyväskylässä kasvanut suomalais-saksalainen Ilta esittää monipuolista poppia, jossa hänen vahva ja taipuvainen äänensä pääsee oikeuksiinsa. Artistina Ilta haluaa antaa kuulijoilleen sitä, mitä musiikki on hänelle antanut: väylän tuntea ihan kaiken ja käsitellä elämän iloja ja suruja. www.instagram.com/iltaofficial
Show More
No upcoming shows
Send a request to Ilta to play in your city
Request a Show

Bandsintown Merch

Circle Hat
$25.0 USD
Live Collage Sweatshirt
$45.0 USD
Rainbow T-Shirt
$30.0 USD
Circle Beanie
$20.0 USD

About Ilta

20-vuotias Ilta on laulaja, jonka upea ääni ja kupliva persoona hurmaavat hetkessä. Vuosi 2015 oli nuorelle laulajalupaukselle maaginen. Koko elämänsä laulajan urasta haaveilleen Iltan unelmat saivat yhtäkkiä tuulta alleen, kun Jyväskylän Konservatoriolla aiemmin Iltan kanssa opiskellut manageri otti yhteyttä. Keväällä 2015 Ilta teki sopimuksen Fullsteam Managementin kanssa. Samana vuonna hän pääsi fiittaamaan Cheekin Sillat-kappaleelle, ja on kiertänyt siitä saakka mukana Cheekin Alpha Omega -kiertueella ja myöhemmin Profeettojen kiertueella taustalaulajana. Vuoden 2016 alussa Ilta aloitti yhteistyön Warner Musicin kanssa ja julkaisi Spotifyssa kaksi Adele-coveria. Lisäksi Iltan ääntä kuullaan Bang for the Buckin Spagettii-kappaleessa. Ilta on työstänyt ahkerasti omaa musiikkiaan parin vuoden ajan ja julkaisi heinäkuussa 2017 ensimmäisen oman singlensä Koukkuun. Jyväskylässä kasvanut suomalais-saksalainen Ilta esittää monipuolista poppia, jossa hänen vahva ja taipuvainen äänensä pääsee oikeuksiinsa. Artistina Ilta haluaa antaa kuulijoilleen sitä, mitä musiikki on hänelle antanut: väylän tuntea ihan kaiken ja käsitellä elämän iloja ja suruja. www.instagram.com/iltaofficial
Show More
Get the full experience with the Bandsintown app.
arrow