Bandsintown
get app
Sign Up
Log In
Sign Up
Log In

Industry
ArtistsEvent Pros
HelpPrivacyTerms
Perusjätkät Tickets, Tour Dates and %{concertOrShowText}

Perusjätkät

186 Followers
Never miss another Perusjätkät concert. Get alerts about tour announcements, concert tickets, and shows near you with a free Bandsintown account.
Follow

About Perusjätkät

Perusjätkät perustettiin vuonna 2012 kun Tumma, Kelepo ja Moko Maki olivat saaneet viimeisteltyä Roolipolunveljesten eka levyn ja päättivät yhdistää voimat ennen muinoin Kultaleimassa vaikuttaneiden Henry K:n ja Gettonautin kanssa. Biisejä tehtiin ennen kuin bändille nimeä oli edes vielä keksitty. Myös T oli mukana fiittaamassa. Heinäkuussa 2013 julkaistiin ensimmäinen musiikkivideo Karjaa karsinaan, joka on kerännyt jo satojatuhansia näyttökertoja. Biisin myötä saadun hyvän palautteen tukemana jatkettiin biisien tekoa. Kesällä 2014 saatiin eka levy valmiiksi ja annettiin sille nimeksi Kotikutone. Nimi viittaa toimintatapaan miten se on duunattu - hieman kotikutosesti. Soundit silti on Tumma Studiossa hiottu viimesen päälle ja levy saatiin kuulostamaan timantilta. Keikkoja on tehty ympäri Suomea ja niissä on aina ollut uskottaman kova meininki, kun jengi vetää biisejä mukana! Kiitoksia vaan kaikille keikalla kävijöille. Rehellistä räppiä Oulusta. Ordinary Fellaz | honest rap from Oulu, Finland.
Show More
Genres:
Rap, Reggae, Hip-hop, Hiphop, Hip Hop

No upcoming shows
Send a request to Perusjätkät to play in your city
Request a Show

Get the full experience with the Bandsintown app.
arrow